
Mä vietän paljon aikaa erilaisten sarjojen seurassa. Omistan kaikki
Frendien 10. tuotantokautta ja katson satunnaisia jaksoja niistä viikottain. Nyt olen viime aikoina katsonut Frendejä niin paljon, että kaikki jaksot tuntuvat juuri katsotuilta, eikä samoja jaksoja jaksa uudestaan ja uudestaan katsoa. Frendeissä lempihahmoni on ehdottomasti
Phoebe, samaistun Phoeben outouteen ja omituisiin, epäloogisiin ajatusketjuihin.
Monican neuroottisuuteen voin myös aika ajoin samaistua. Olen viimeisen neljän vuoden aikana katsonut Frendejä niin paljon, että alan osaamaan jokaisen jakson ulkoa, mutta silti en kyllästy. Frendit on ehdottomasti lempisarjani.
Frendien kaltainen ja lähes yhtä viihdyttävä sarja on
How I Met Your Mother. Siitä on kuudes tuotantokausi menossa, mutta jaksoja tulee kerran viikossa ja se ei mulle riitä viihdykkeeksi. How I Met Your Motherin hahmoista lempparini ovat Lily, osittain koska
Alyson Hannigan on niin ihana ja nätti ja loistava näyttelijä ja tietysti
Barney, koska Barney on vaan awesome. Jos lähtee pilkkua viilaamaan, niin sarjan perusidea alkaa vähän kadota, kun kuusi kautta on ratsastettu sillä, että Ted kertoo lapsilleen miten on löytänyt vaimonsa.
Yksi lempisarjoistani
Battlestar Galactica on toista kertaa kierroksessa, mutta olen jämähtänyt. Minulla on 1. ja 2. tuotantokausi hyllyssä, mutta en ole saanut ostettua kolmatta, sillä Anttilasta se on loppu ja silloin kun on rahaa, en koskaan muista tilata sitä. Battlestar Galacticassa on kaikki loistavaa ja ajateltu loppuun asti. Hahmoista lempparini on http://www.imdb.com/character/ch0008082/ ja
Helo.
Viime keväänä katsoin
Dollhouse-sarjan toistaiseksi ilmestyneet tuotantokaudet ja sekin on tähän pakko mainita. Nerokas, nerokas sarja.
Gilmoren tytöt on myös lempisarjani ja kaikki 7. tuotantokautta löytyy hyllystäni. Sen olen katsonut läpi kahdesti, ja otan sen uudelleen projektiksi taas myöhemmin. Koska sitä on 7. tuotantokautta ja haluan ahmia sen lähes kerralla, ja uppoutua siihen täysillä. Nyt ei ole vielä sen aika.

Koska aiemmin mainitsemani sarjat ovat kaikki syystä tai toisesta jumissa, etsiskelin yhtenä päivänä uutta sarjaa, jota voisi alkaa seuraamaan. Jostain tuli mieleen
Suositut. Suosittuja katsoin ala- ja yläasteiden aikana kun se telkkarista tuli. Satuin löytämään sen ja nyt olen 1. tuotantokauden puolessa välissä. Tykkään sarjan rakenteesta, joka on hieman samantyyppinen kuin Battlestar Galacticassa. Jokaisessa jaksossa on oma tilanteensa, oma "kriisinsä", mutta taustalla kulkee kuitenkin perustarina. Näissä kahdessa sarjassa jaksot eivät toimi yksittäisinä viihdykkeinä kuten Frendeissä ja How I Met Your Motherissa. Olen viihdyttänyt itseäni aiemmin
Gossip Girlin ja
the OC:n kanssa, mutta Suositut on paljon viihdyttävämpi kuin nämä kaksi. Lisäksi, ysärifanina mua viihdyttää katsoa hahmojen ysäripukeutumista. Jostain syystä
Leslie Bibb on aina ärsyttänyt minua näyttelijänä, mutta tässä se ei niin paljoa haittaa. Lempihahmoni on
Sam. En oikein osaa perustella, jotenkin samaistun Samiin.
Suosittujen jälkeen otan varmaan projektiksi
Greyn Anatomian tai
Less Than Perfectin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti